torstai 30. tammikuuta 2014

Kaasojen mekot

Olemme teeman päättämisestä asti katselleet yhdessä kaasojeni kanssa heille tulevaa mekkoa. Me kerroimme kaasoille jo aluksi, että emme budjettisyistä pysty ostamaan heidän pukujansa, mutta tarvittaessa pystymme osallistumaan lopulliseen summaan. Kukaan heistä ei kuitenkaan tätä pyytänyt, vaan kaasot maksoivat pukunsa itse. Me emme kokeneet asiaksemme päättää kaasojen pukuja itse, vaan he tarjoutuivat itse ostamaan teemaamme sopivat puvut. Eipä ihme, että pyysin tehtävään juuri nämä upeat naiset!

Me kuitenkin maksamme kaasojemme kukkakimput ja voi että kuinka kauniita kuvia niiden kanssa tulee! Näitä kuvia pidimme inspiraationamme pukuja etsiessä.



Kriteereiksi kaasoni päättivät navy-sävyn ja pitkän helman. Meillä oli aiemmin suunnitelmissa, että mekot olisivat eri mallia, vain väri päätettäisiin yhdessä, mutta kaasot päätyivät sitten yhteistuumin valitsemaan saman puvun. Yksi kaasoista ilmoitti kuluneella viikolla löytäneensä upean puvun ja hyväksyttikin sen heti minulla ja muilla kaasoilla. Nyt puku on matkalla Suomeen. Samana iltana päättivät myös loput kaasoista tilata puvun, juuri tämän samaisen! Aivan ihanaan mekkoon kaasot päätyivät, ja värikin on aivan täydellinen!

Meidän kaasojen mekot


Kuka maksaa teidän kaasojen puvut? Näkyykö teemanne myös kaasojen/bestmanien pukeutumisessa?

Kuulumisia ja Porin häämessut

Okei, nyt kyllä ryhdistäydyn. Mulla on vaikka mitä kerrottavaa ja jaettavaa teille! Tähän melkein kuukauden postausväliin on mahtunut yhtä sun toista! Hääjärjestelyt on saatu nyt vihdoin kunnolla käyntiin, eikä vain siihen ideointitasolle. Yksi syy tähän blogin hiljaiseloon onkin ollut hääjärjestelyt. Nyt mun pääni pursuaa ideoita, jota vain haluan päätä toteuttamaan, mutta jostain pitäisi sitä aikaakin järjestää.

Keksimmekin viime kesänä oivan keinon yhdistää opiskelun ja hääjärjestelyt. Päätimme aloittaa upean hääsuunnittelijan Black.bling.White-blogin Tanjan kanssa yhteistyön markkinoinnin merkeissä. Tanjan yritys Lumihopea on perustettu noin kaksi vuotta sitten ja erikoistunut nimen omaa karkki- ja herkkubuffetteihin. Lumihopea vuokraa karkkibuffet-tarvikkeita ja aivan upean näköistä, Suomen ensimmäistä Candy Cartia eli karkkikärryä. Omasta mielestäni kaikkein parasta on tuo aivan käsittämättömän upea koristelu ja sommittelu, viimeistään näiden kuvien jälkeen ymmärrätte mitä tarkoitan.


Lumihopean lisäksi messuilla toimi yksi ennestäänkin minulle tuttu yritys, jonka tuotoksiin olinkin törmännyt etukäteen jo useasti, Marjon HerkkuKakku. Itse myönnän syyllistyneeni Pinterestistä henkeäsalpaavien kakkujen kuvien keräämiseen ja Marjo tosiaan tekee näitä. Ihastuin kakkuihin niin todenteolla, että kun kuulin Marjon toimittavan kakkuja myös Helsinkiin, pyysin meillekin tarjouksen ja mitä todennäköisimmin Marjon kakku nähdään myös meidän häissä! Tuossa alapuolella näkyykin se kakku, johon rakastuin <3

 
Porin häämessut olivat kokonaisuudessaan erittäin pienet verrattuna Helsingin Wanhan sataman messuihin. Siinä taisikin piillä se salaisuus, minkä vuoksi messuilla vallitsikin ihan erilainen, lämmin ja positiivinen tunnelma. Kun näytteilleasettajia oli huimasti Helsingin messuja vähemmän, jokaiseen yritykseen ehti tutustua kunnolla, eikä tarvinnut pelätä, että aika loppuisi kesken. Messuilla on myös suuri käytettyjen hääpukujen osasto ja monet messuvieraat poistuivatkin paikalta suurten kantamusten kanssa.
 
 
Omana ihan suosikkinani oli Tanjan ja Marjon kasaama meriteemainen hyllykkö, johon rakastuin täysin! Minulla ei ollut mitään tietoa etukäteen Tanjan tästä suunnitelmasta ja kävipäs aika hauska sattuma kun selvisi, että meidänkin häissä, kuten todella monien muidenkin kesän 2014 morsianten teemana on meri. Kyllä ne yksityiskohdat vaan taitaa olla aika tärkeitä ainakin tälle morsiamelle! ;)
 
 
Mitä te tykkäätte? Löytyykö täältä ketään muita Porin häämessuille osallistuneita?



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Mitä tapahtui tänä vuonna?

Nyt on vuosi vaihtunut ja 2014 eli meidän häävuosi(!!) on vihdoin täällä! Tätä on odotettu niin kauan! On aika jännää sanoa, että me mennään todellakin tänä vuonna naimisiin. En
vieläkään voi uskoa. Mies sai eilen uuden vuoden tinasta tosiaankin sormuksen, josta ei voinut erehtyä, aikamoinen sattuma haha! Muutakin häihin liittyvää tapahtui eilen, mies nimittäin pyysi toista bestmaniä tehtäväänsä juuri vuoden vaihtumisen jälkeen. Nyt on aika sanoa hei hei viime vuodelle ja fiilistellä kaikkien meidän 2014 naimisiin menevien vuotta!

Katsaus meidän vuoteen 2013





 

Ihanaa vuotta 2014 kaikille!